Laatupäällikkö - Accon Group / Accon Finland
Laatuasiantuntija, joka kykenee kääntämään teoreettiset käsitteet käytäntöön tavoitteena toiminnan jatkuva parantaminen
Accon-konserni on johtava joustavien teollisuuspakkausten toimittaja Pohjoismaissa. Yli 30 vuoden ajan Acconin tavoitteena on ollut olla luotettava liikekumppani, joka kykenee tarjoamaan asiakkailleen laadukkaita, innovatiivisia ja ympäristöystävällisiä ratkaisuja.
Tuotamme erilaisia teollisuuspakkauksia, ja niihin liittyviä palveluita useille eri toimialoille, mm. elintarvike-, kemia-, lääketeollisuudelle, maatalouteen, sekä kiertotalouteen.
Meillä on myyntitoimistot kaikissa Pohjoismaissa, sekä kolme tuotantolaitosta, jotka sijaitsevat Suomessa, Virossa ja Tanskassa. Tämän lisäksi meillä on laaja yhteistyöverkosto ympäri Eurooppaa ja Aasiaa. Laadunvarmistuksen edustajamme ovat sijoittuneet myös Aasian kohteisiimme.
Tunnuslauseemme ”We can handle it” viittaa yrityksemme arvojen ytimeen: Haluamme tarjota kestäviä ja laadukkaita pakkausratkaisuja, sekä työskennellä pitkäaikaisten asiakassuhteiden eteen. Uskomme, että hyvä yrityskansalaisuus tarkoittaa taloudellisen kasvun yhdistämistä ympäristönsuojeluun ja sosiaaliseen vastuuseen.
Nyt etsimme Kokkolaan
Laatupäällikköä
palvelemaan koko Accon Groupia
Työnkuvaus: Etsimme omistautunutta QC&A-asiantuntijaa, joka tulee työskentelemään ESG-Q-tiimiissämme Accon-konsernissa. Tässä roolissa keskityt laadunhallintaan ja -valvontaan Kokkolassa, tukien Suomen ja Viron tuotantolaitoksiamme, sekä johdat konsernin laadunvarmistustiimiä, jonka keskeisenä tehtävänä on ylläpitää ja kehittää Acconin laatukulttuuria.
Keskeiset vastuualueet: Hallinnoit ja kehität menettelyjämme, jotka ovat linjassa ISO 9001, 14001 ja 22000 -standardien kanssa (myöhemmin FSSC 22000). Varmistat, että toimintamme noudattaa asiaankuuluvia lakeja ja säädöksiä, sekä tuet myyntitiimiämme laatuun liittyvissä asioissa. Tehtäviisi kuuluu myös organisaation kouluttaminen, osallistuminen asiakas- ja toimittajatapaamisiin, sekä auditointien suorittaminen.
Vaatimukset: Ihanteellisella hakijalla on alempi korkeakoulututkinto tai vastaava koulutus, sekä vähintään kolmen vuoden kokemus vastaavasta roolista. Sinun tulee olla perehtynyt laatudokumentaatioon ja kyetä käsittelemään kansainvälisiä asiakaskyselyitä tehokkaasti. Vahva ymmärrys lainsäädännöstä ja turvallisuusnäkökohdista, erityisesti elintarvike-, pakkaus- tai kemianteollisuudessa, on olennaista. Erinomainen englannin kielen taito, sekä suullisesti että kirjallisesti, on välttämätön. Sujuvaa suomen kielen taitoa tarvitaan ja arvostetaan paikallisessa toiminnassa.
Tarjoamme sinulle itsenäisen asiantuntijaroolin, jossa sinulla on mahdollisuus vaikuttaa koko ryhmän kykyyn tuottaa laatua, parantaa asiakastyytyväisyyttä ja toimitusvarmuutta. Säilytät käytännön osaamisesi osallistumalla laadunvarmistukseen ja -valvontaan Kokkolan tehtaalla, ollen samalla kiinteä osa kansainvälistä työympäristöä laadunvarmistuksen parissa. Jos haluat kehittyä alasi huippuasiantuntijaksi, tämä on erinomainen mahdollisuus sinulle. Meille on tärkeää, että yrityksen menestyessä sinäkin menestyt. Tarjoamme sinulle kilpailukykyisen palkan ja urakehitysmahdollisuuden.
Työympäristö: Pääasiallinen toimipisteesi on Kokkolassa, mutta työ edellyttää matkustamista Acconin yksiköihin Pohjoismaissa, sekä tuotantokumppaneidemme luokse globaalisti.
Kiinnostuitko? Lue lisää: (Accon Finland)
Operaria Headhunting & Recruiting hoitaa rekrytointiprosessin, ja lisätietoja saat ottamalla yhteyttä Seniorikonsultti Harri Tuomelaan.
Soittoajat: 26.-27. elokuuta kello 13:00-15:30
Yhteystiedot: +358 40 5490192, harri.tuomela@operaria.fi
Lähetäthän ansioluettelosi ja hakemuksesi 22.09.2024 mennessä. Hakemukset ja liitteet linkin kautta englannin kielellä.
- Osasto
- Toimitusketjun hallinta
- Rooli
- Quality Control & Assurance Specialist
- Sijainnit
- Ostrobotnia
- Etätyömahdollisuus
- Väliaikainen etätyö
Ostrobotnia
Operaria Headhunting & Recruiting yrityksenä
Louhimme suorahaulla esiin tulokselliset ratkaisumyyjät, projektipäälliköt, suunnittelijat ja johtajat pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Toteutamme säännöllisesti muun muassa teknologian ja taloushallinnon asiantuntijoiden rekrytointeja Suomessa ja Pohjoismaissa. Onnistumisprosenttimme on yli 98 % heti ensimmäisellä hakukierroksella.
Laatupäällikkö - Accon Group / Accon Finland
Laatuasiantuntija, joka kykenee kääntämään teoreettiset käsitteet käytäntöön tavoitteena toiminnan jatkuva parantaminen
Hakemuslomakkeen lataaminen